Bannerikuva, jossa on teksti: Yrittäjyystaitojen Buustaus, Etelä-Pohjanmaa, taustalla on karpaloita.
Kuvassa vasemmalla kaaos, oikealla ajanhallintaan liittyviä asioita.

Rytmitä työpäiväsi ja huolehdi palautumisesta

Yrittäjän arki on usein jatkuvaa roolien vaihtoa: päivän aikana joudut toimimaan toimitusjohtajana, myyjänä, markkinoijana ja joskus jopa siivoojana. Tämä jatkuva siirtyminen asiakastyön ja hallinnollisten asioiden välillä on merkittävä kuormituksen lähde. Jotta voit hallita aikaasi paremmin, pidä työaikakirjanpitoa esimerkiksi viikon ajan kirjaamalla ylös, mitä teet ja kuinka kauan mihinkin tehtävään menee. Näin huomaat nopeasti, mihin aikasi todellisuudessa kuluu ja mitkä asiat ovat turhia aikavarkaita tai jatkuvia keskeytyksiä.

Priorisoi fiksusti: Erota tärkeä kiireellisestä Kaikki eteen tulevat tehtävät eivät ole yhtä tärkeitä, vaikka arjen tohinassa kaikki saattaakin tuntua kiireelliseltä. Voit helpottaa työtaakkaa jakamalla tehtävät kiireellisyyden ja tärkeyden mukaan:

  • Kiireelliset ja tärkeät: Nämä ovat yrityksen arjen akuutteja ”tulipaloja”, jotka vaativat välitöntä reagointia. Näiden lykkääminen kasvattaa ongelmia ja painetta Jos kaikki aika menee näiden kriisien kanssa, stressi kasvaa ja homma muuttuu jatkuvaksi perässä juoksemiseksi, mikä voi johtaa uupumukseen.
  • Tärkeät, mutta ei kiireelliset: Tämä on yritystoiminnan kannalta olennaisin alue. Tähän kategoriaan kuuluvat muun muassa ennakointi, toiminnan kehittäminen, uusasiakashankinta ja uuden opettelu, kuten esimerkiksi tekoälyn hyödyntäminen. Jos näille asioille ei varaa aikaa kalenterista, niistä muotoutuu myöhemmin kiireellisiä kriisejä.
  • Opettele sanomaan ei: Asiakkaalle tai yhteistyökumppanille on lupa sanoa ei. Kaikkiin kyselyihin ei pidä lähteä mukaan, jos ne eivät ole yrityksesi kannalta fiksuja tai tärkeitä asioita.


Rytmitä viikko ja hyödynnä tehtävälistoja

 Älä yritä pitää kaikkia hoidettavia asioita pelkästään mielessäsi. Se kuormittaa alitajuntaa, aiheuttaa stressiä ja lisää riskiä tärkeiden asioiden unohtamiselle. Tee säännöllisesti päivä- ja viikkokohtaisia tehtävälistoja.

  • Valitse jokaiselle päivälle 1–3 tärkeintä asiaa, jotka on ehdottomasti saatava tehtyä. Kun saat vetää nämä listalta yli, koet onnistumisen tunnetta.
  • Kokeile aikablokkeja: keskitä samankaltaiset tehtävät yhteen. Voit esimerkiksi pyhittää tietyn puolikkaan päivästä vain asiakastyölle ja toisen hallinnolle.
  • Tunnista oma optimaalinen aikasi. Toisille keskittymistä vaativa työ luonnistuu parhaiten heti aamusta, kun taas toisille tehokkainta aikaa on ilta, kun ympäristö on rauhoittunut.


Aseta rajat ja muista palautua

Yrittäjän vapaus voi salakavalasti kääntyä vankeudeksi, jos työt valuvat iltoihin ja viikonloppuihin, ja olet aina tavoitettavissa. Rajojen asettaminen ei ole itsekkyyttä, vaan paras keino suojella omaa jaksamistasi. Voit esimerkiksi ohjeistaa asiakkaita, että vastaat työnumeroon vain kello 17.00 saakka. Muista myös lyhyet palauttavat tauot kesken työpäivän: juo kahvit rauhassa ilman työkännykkää ja anna aivoillesi hetki lepoa. Hyvinvoiva yrittäjä ei ole se, joka optimoi kaiken täydellisesti, vaan se, joka tunnistaa omat rajansa ja huolehtii palautumisestaan.

Minna Rintamäki
yritystoiminnan kouluttaja